Rivitalo 3h, k, kph, s, erill.wc, vh, terassi

Kauraslammentie 4, Veittijärvi, Ylöjärvi

Hinta
111 000 €

Koko
80.0 m²

Vuosi
1985

Rauhallisella Veittijärven alueella tarjolla siistikuntoinen koti pienelle perheelle tai pariskunnalle.

Tämän kodin pohjaratkaisu on toimiva ja huoneet tilavia, joka tekee kalustamisesta helppoa. Keittiössä on hyvin tilaa kokkailun lisäksi ruokailuryhmälle ja uloskäynti takapihan puolelle helpottaa esimerkiksi grillijuhlien järjestämistä. Kummassakin makuuhuoneessa on kaappitilaa ja eteisen liukuovikaapiston lisäksi vaatehuone tuo kaivattua järjestystä arkeen. Erilliseen wc-tilaan on saatu mahtumaan käytännöllinen tila pyykinpesukoneelle. Oman, ikkunallisen saunan löylyjen jälkeen luonteva vilvoittelupaikka löytyy etupihan valokatetulta terassilta.

Asunto Oy Siironmäen rivitaloyhtiö on rakennettu vuosina 1985-1986 ja korjauksia on jo suoritettu paljon. Parhaillaan käynnistymässä on hanke, jossa lämmitysmuoto tullaan vaihtamaan maalämpöön ja rakennusten sisäilmaa parannetaan seinä- ja lattiarakenteiden korjauksilla. Nyt myytävään huoneistoon tulee kohdistumaan tulevasta saneerauksesta johtuva, alustavan arvion mukaan 58.190 euron yhtiölainaosuus. Lainaosuudet jyvitetään huoneistoille saneerauksen valmistuttua.

Tässä kodissa arki on toimivaa, vaikkei omaa autoa omistaisi; nyssepysäkille on parisataa metriä ja lähikauppaan alle kilometri. Ulkoharrastusmahdollisuudet ovat myös kehuttavat, sillä Veittijärven valaistu ulkoilureitti lähtee lähes kotiovelta.

Yhteystiedot
  • Jaana Peurala
  • Asuntopalvelu Peurala | Ylöjärven Asuntopalvelu Oy LKV
  • jaana@asuntopalvelupeurala.fi
  • 040 900 6200
Jaana Peurala

Kohdenumero21250502
Sijainti
  • Veittijärvi
  • Kauraslammentie 4
  • 33480
  • Ylöjärvi
Tyyppirivitalo
Hallintamuotoasunto-osakeyhtiö
Omistusmuotooma
Huoneistoselitelmä3h, k, kph, s, erill.wc, vh, terassi
Asuinpinta-ala m²80.0
Yhteensä m²80.0
Pinta-alan perusteyhtiöjärjestyksen mukainen, isännöitsijäntodistuksen mukainen
Kerros1
Kerroksia1.0
Rakennusvuosi (päättynyt)1985
Käyttöönottovuosi1986
VapautuminenSopimuksen mukaan, n. 2kk kaupanteosta.

Velaton hinta111000
Myyntihinta104911.52
Velkaosuus6088.48
Yhtiövastike415.3
Rahoitusvastike87.3
Hoitovastike328.0
Vesimaksu
  • 15
  • oma mittari
Lisätietoja maksuistaVesimaksuennakko 15,00€/kk/hlö, autopaikkavuokra 5,00€/kk, sisätilanlämmittimen käyttömaksu 6,00€/kk, kaapeli-TV ja laajakaistavastike 9,00€/huoneisto/kk.

Sauna
  • oma sauna
Tilojen kuvausEteinen: lattia laminaattia, seinät tapetoitu, katto roiskerapattu.
Asuntoon kuuluu
  • Autopaikka: sähköpistoke
  • kaapeli-tv
Yleiskuntotyydyttävä
EnergialuokkaC2007
Lämmitysjärjestelmän kuvausöljy

Asunnon tilat ja materiaalit
  • Pääasiallinen rakennusmateriaali: puu, tiili
Katto
  • Harjakatto.
  • Huopakate.
Keittiön kuvaus
  • Lattia laminaattia, seinät puolipaneloitu / tapetoitu, välitila laatoitettu. Varusteina jääkaappi, liesi, liesituuletin, astianpesukone.
Kylpyhuoneen kuvaus
  • Seinät ja lattia laatoitettu, katto paneloitu. Suihku, mukavuuslattialämmitys.
WC-tilojen kuvaus
  • Lattia ja seinät laatoitettu, katto paneloitu. Varusteina wc-istuin, allas, allaskaappi, peili, bidee-suihku, pesukoneliitäntä ja mukavuuslattialämmitys.
Saunan kuvaus
  • Seinät ja katto paneloitu, lattia laatoitettu. Sähkökiuas, ikkuna, mukavuuslattialämmitys.
Olohuoneen kuvaus
  • Lattia mosaiikkiparkettia, seinät tapetoitu, katto roiskerapattu.
Makuuhuoneiden kuvaus
  • Lattiat laminaattia, seinät tapetoitu, katot roiskerapattu.

Taloyhtiön nimiAsunto Oy Siironmäki
Isännöitsijän yhteystiedotLännen Isännöintopalvelu Oy / isännöitsijä Jari Suolahti Kokkolankatu 4, 33300 Tampere 03-31423400 / lkpalvelu@lkpalvelu.fi
EnergialuokkaC2007
(Taloyhtiön) Rakennukseen tehdyt korjaukset ja remontitJätekatos 2001, öljypolttimen uusinta ja huoneiston A3 putkien jäätymisestä aiheutunut lisälämmöneristystyö 2003, yhtiön laajakaistalaitteiston hankinta (liittyneet huoneistot kustansivat) 2004, CAM-verkon hankinta (TV-vastaanotto) 2005, räystäskourut ja syöksytorvet uusittu 2005, terassiovien uusinta 2006, viemäriverkon huuhtelu B-E-taloissa (A-talo tehty aiemmin) 2008, huopakate uusittu (kumibitumikermi) / Hämeen Kate Oy 2009, antennikorjauksia 2010, vesivahinkokorjaukset A1 ja A4 2010, lämpökeskuksen öljykattila ja kiertovesipumppu uusittu 2010, kosteusvauriokorjauksia sekä LVI-korjauksia 2011, leikkitelineen kunnostus ja huoltokäsittely 2012, D12 märkätilaremontti 2012, pihan parannustöitä talkoilla sekä postiluukkujen uusinta talkoilla 2013, pannuhuoneen ja C-talon välinen lämpöverkkoputki uusittu (vuotovahinko) 2013, taloyhtiö liitettiin Tampereen Puhelin Oy:n kaapeli-TV/laajakaistaverkkoon (60M/30M) 2014, osakkaan omatoiminen huoneistoremontti B5 2015, ikkunoiden- ja ovien uusinta (ei terassin eikä varastojen ovet) (Skaala) sekä lukkojen uusinta pääoviin (AM Security Oy) 2015-2016, huoneistojen A2 ja A3 huoneistovarastokoppien puuverhouksien uusinta talkoilla 2016, huoneiston C9 wc:n, kylpyhuoneen ja saunan kosteusvauriokorjaukset (Pirkan Pinnoitus Oy) sekä pintaremontti 2016, leikkialueen kunnostusta, pihaväylien kunnostusta sekä kattosadevesien ohjauksen parantaminen (talkoilla) 2017, B5 wc:n remontti 2017, viemäriverkoston huuhtelu ja kuvaus 2018, D12 sisäilmanlaatukorjaus 2018-2019, E19 ja B5 märkätilaremontti sekä D12 wc-remontti 2019, leikkialueen liukumäki-kiipeilytelineen purku 2020, huoneistojen väliaitojen uusiminen 2020, D12 korjaus terveystarkastajan vaatimuksen mukaan (sisäilmaongelma) 2020, A3 ja C8 märkätilasaneeraus 2020.
Tiedossa olevat tulevat korjaukset/remontitMaalämpöön siirtymisestä ja kaikkien huoneistojen kengitysurakasta on päätetty ylimääräisessä yhtiökokouksessa 12/2021. Tätä varten yhtiö nostaa enintään 1 100 000€ lainan. Urakat alkavat alustavasti kevättalvella 2022. Isännöitsijäntodistuksen liitteenä on rakenne- ja kosteustekninen kuntotutkimusraportti 6.4.2021 ja Energiaremontin hankesuunnittelu 18.3.2021. Kunnossapitotarveselvityksen mukaan: Pihateiden kunnostuksia tarvittaessa (kivituhka), salaojien ja sadevesijärjestelmän uusiminen sekä huoneistojen sisäkorjaukset (kengitys?) 2021-2022, puuosien korjauksia ja huoltomaalauksia tarvittaessa, märkätilojen kunnon seuranta ja korjauksia tarvittaessa (ei koske ns. mukavuusremontteja), patteriverkoston säätö sekä termostaattien vaihto tarvittaessa, öljysäiliön tarkastukset määräajoin, energiaselvitys ja maalämpöön siirtyminen 2021-2022, ilmanvaihdon parantaminen.
Tontin pinta-ala9680.0
Tontin omistusoma

PalvelutSale Kaurasmäki 650m, K-Market Asuntila 1,1km, S-Market 1,7km, Kauppakeskus Elo 3,7km.
PäiväkotiVeittijärven päiväkoti 250m, Kaurasmäen päiväkoti 700m.
KoulutKauraslammen koulu / Veittijärven toimipiste 300m, Kauraslammen koulu 950m.